sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Kaikkialla








Vettä oli kaikkialla. Paljon vettä, ja lisää tuli koko ajan. 
Ei se haitannut, silti oli hyvät huilipäivät maalla. Oikeastaan tykkäsinkin kaikesta siitä vedestä, viihdyin siinä ja sen alla, oli hapekasta rauhaa katsella ympärille. 

 

lauantai 7. lokakuuta 2017

Olen havainnut ajan venyvän

































Mitä enemmän tapahtuu, sitä enemmän tarvitaan myös

kaislikoita
pusikoita
horisonttia
hiljaisuutta
omia polkuja
pysähtelytuokioita
näkemistä
perspektiiviä
pienen kohtaamista
taivaan tarkkailua
huomaamista
ja hiljentymistä. 


Havaintoja ajasta:
 
Tällä viikolla olen havainnut ajan venyvän. Ihmeellistä, niinkin voi käydä. Jossain kohtaa sen täytyy tietenkin ottaa venyminen kiinni, mutta mikä helpotuksen tunne siitä, että aika saattaa tarvittaessa (tai ihan vaan yllärinäkin) joustaa. 

Eilen kello oli vinksallaan, sitä piti katsoa pää sivukenossa, siten vasta tajusi oikean ajan, niinkin voi siis katsoa. Ja nähdä. 

Aikaan tuntuu myös mahtuvan enemmän, onkohan se mahdollistakaan. Silloinkin, vaikka se ei venyisi. Tunti voi olla ihan tupaten täynnä, tehtyä, aikaansaatua, sovittua, päätettyä, done. Riemastuttavaa! 

Aika voi olla luonteeltaan erilaista. Kesällä minun aikani oli uneliasta, muissa maailmoissa, paikallaan ja liikkumatonta. Ehkä siksi nyt sitä toisenlaista jaksaa paremmin. Nyt tapahtuu, täyttyy, ollaan juuri tässä ja saadaan aikaan. Katse on ihmeellisen kirkas ja varma. 



 

torstai 5. lokakuuta 2017

Sielu rauhoittuu





























Kävin kuvaamassa voimavarakuvan itselleni.
Sellainen kuvataan paikassa, jossa sielu rauhoittuu. 
Seisoin siis pusikossa. 


 
 

maanantai 2. lokakuuta 2017

Suuntana tuntematon











Lokakuu. 

Värien ja tunteiden syvyys, tummuus ja vahvuus.
Pehmeät, mutta salaperäiset vedet, matalat harmaat pilvet.
Tuuli, joka liikkuu hiljaa kuiskien, suuntana tuntematon, vaihteleva, hitaan pyörteinen.
Mieliala korkea ja samalla syvä, kaikenkattava. Avara ja hyvin kapea yhtaikaa. Hiljainen, hyvin hiljainen.
Hyvästien tuntu, ollaan hyvässä turvassa, nähdäänhän taas. 
Pois jostakin, eikä kuitenkaan minnekään muualle. Vain tässä, lokakuussa.
 
  

 

lauantai 30. syyskuuta 2017

Pitkälti valinnainen



































Näkökulmia. Näkymiä. Näköalapaikkoja.

Tässä ollaan. Taas viikko takana. Lauantai tuntuu olevan päivä, jolloin etsitään hengityksen rytmi kohdilleen ja katseelle oikea suunta. Väsynyt päivä, eikä ihme. Vaikeastakin pitää opetella löytämään luottamus, sillä kaikkihan on näissä omissa askeleissa, jalat omissa saappaissa. Mielen suunta on pitkälti valinnainen, niin se on, ja silti tummankin äärelle on hyvä hiljentyä hetkeksi. Sellaista olen tällä viikolla oppinut. Taas uutta.

Parempaa näköalapaikkaa ei olekaan kuin omasta itsestä käsin. 

  

torstai 28. syyskuuta 2017

Kaksi teosta - Katoavat sävyt


























Kaksi teosta 
antamani aiheen "Katoavat sävyt" inspiroimana,
minun tässä ja Ninnun Kuvittelun ilossa.





maanantai 25. syyskuuta 2017

Tätä ristiriitaisuutta
































Syysaurinko saa minut käpertymään piiloon, vetämään verhot valon eteen, pysymään suojassa. 
Olen jo täytetty valolla, en kaipaa lisää, se saa nyt vain päänsärkyä aikaan. En kuitenkaan väheksy aurinkoa, en mitenkään pärjäisi ilman. Hyvä että paistaa, valohan on elinehto. 
Syksy on kuitenkin minulle sellainen, missä kirkas aurinko on toisinaan ihan liikaa. 
Ja silti, valoisa maisema on voimaksi.

Voi sentään tätä ristiriitaisuutta. Olen nyt sellaista täynnä.

Olkoon viikko silti heleä!