lauantai 9. joulukuuta 2017

Hetken lumi












Näiden nöyryyttävien sateiden välissä oli hetken lumi. Satuin olemaan vapaana pari päivää ja käytin voimavarani tehokkaan toiminnan sijaan vaelteluun. Välillä on haettava inspiraatiota, eikö? Nyt olenkin hakenut sitä kaislikoista ja jäätyvän veden ääreltä,  taidemuseosta, herkkukaupasta, neulomisesta ja lopulta vielä ihastuttavasta kasvojumpasta. Löytyikö se? En tiedä, ehkä, mutta voi olla, että satun nyt vain olemaan levottomuuden tilassa ja vaeltelu on se oikea tapa hakea jonkin tason mielenrauhaa. Levottomuutta aiheuttaa jälleen kerran se, että aika katoaa käsistä enkä minä pysy mukana. Ikuinen painajaiseni. Kai siihenkin on lääke olemassa, joku omien toimintatapojen muokkaus tai vastaava, ehkä tarvitsisin kurssin tai koulutuksen aiheeseen. No kirjakin voisi riittää.

Ajatus vaeltaa sekin, näemmä. Piti kertoa kaislikoista. Oli kaunista, oli lumi ja hiljaista. Veneeni ei ollut valmiina lähtöön, eihän aina voi olla, vaikka lähtö jonnekin olisikin arvokkain mahdollinen lahja. Jotain hirmuisen vahvaa ja samalla lohdullista on kaislikoissa, sen lisäksi, että ovat kauniita ja kurkottelevat korkealle, täyteen pituuteensa ja säilyttävät ryhtinsä tuulessakin. Ei siis ihme, että tuollainen pieni kaislikkopaikka voi olla rauhan ja voiman, joskus sen inspiraationkin lähde. 

Kun pääsin kaislikosta taidemuseolle alkoi jäinen tihku, joka sen jälkeen jatkui vesisateena ja josta ei nyt näytä loppua tulevankaan. 



 

torstai 7. joulukuuta 2017

Ja päivä valkeni



















































































Eilinen oli niin kaunis. 

Aamuvarhaisella maailma oli huumaavan sinivalkoinen ja päivä valkeni 
kirkkauteensa hiljaisen, koskettavan kunnioituksen myötä sankarihaudoilla.

Kiitos.




tiistai 5. joulukuuta 2017

Toivoin


































Tiedättekö, sataa lunta. Mitenkäs siellä? Jotenkin se on nyt kuin lahja. Valo on osunut keittiöön useana päivänä, silloin kun olin kotona sairaspäivinä, kun oli aikaa tarkkailla ja nähdä. Miten tärkeää se onkaan. Ahdistun silloin, kun kuljen pimeästä pimeään, eikä valoa ehdi kohdata. Olen myös ehtinyt tarkkailla kotia, nähdä yksityiskohtia, piilossa olleita, kesänkin muistoja. Poika sanoi tiskatessaan, että tänne ei saa tuoda enää yhtään kuppia. Ei tietenkään, olen kuppiostolakossa.

Tapahtuu kaikenlaista. Tulee muutoksia, niihin voi suhtautua seikkailuna, ehkä jopa tilaisuutena. Toiveita toteutuu, niin tapahtuu kyllä! Toivoin kuusenoksaa maljakkoon ja kappas, tänään työkaveri toi sellaisia pussillisen! Oi että, nyt meillä on monta oksaa monessa eri maljakossa. Saatanpa vielä pyöräyttää lopuista kuusenoksakranssinkin. On myös valkoiset kynttilät sinisissä jaloissa ja kotimaa saa herätä juhlaansa lumipeitto yllään. Voiko enempää toivoa! 



maanantai 4. joulukuuta 2017

Onnentyttö
































Onnentyttö täällä! Voitin Mirjam-Matildan hienossa arvonnassa ja kylläpä voittolahja piristi sairaslomalaista tupsahtaessaan postiluukusta luokseni! Tommy Tabermannin viehättävä kalenteri ensi vuodelle, kaunis Marimekon Lintukoto-koru ja vielä tuo ihana Ullamaija Hännisen kuvakortti, ihan kuin mulle tehty! Tuli jouluolo, kiitos tuhannesti sinulle Mirjam-Matilda!



 

torstai 30. marraskuuta 2017

Joskus niin on käynytkin
















































Älytöntä sadetta, loputonta pimeyttä. Tänään vahdin mahdollista valon ilmaantumista kotona, sisällä, peiton alla. Flunssa heitti minut ulos täydestä pikajunasta, nyt ei auta kuin huilata. Ajattelin kuitenkin yrittää olla tarkkana tuon valon suhteen, jossain kohtaa se ehkä näyttäytyy hiukan vaaleamman harmaana, haaleamman tummana. Katsotaan.

Yritän raamittaa ajatuksiani. Tarvitsen lokeroita, purnukoita, nimilappuja ja kehykset.  Juuri nyt raamittaminen ei tunnu onnistuvan, sillä päässä vallitsee humiseva usva, mutta jonakin toisena selkeänä hetkenä kyllä, uskon siihen. Joskus niin on käynytkin. Sitten syntyy valmista ja kartta tarkentuu. 

Olen miettinyt sitä, miten onnelliseksi ihminen saattaa tulla kokonaisvaltaisesta elämyksestä, pienestäkin kokemuksesta, kauneuden kohtaamisesta ja siitä, että saa olla oma itsensä, kaikessa rauhassa. Vaikka ei olisikaan parhaimmillaan. 

Lukeminen on ollut vaikeaa ja hidasta (miksi se onkaan välillä sellaista?), selailen jo luettuja. Yksi tärkeimmistä, täydemmistä on ollut Jukka Viikilän "Akvarelleja Engelin kaupungista" ja siitä juuri nyt tämä:

"Kaikkialla on niin läpipääsemättömän pimeää, että sytyttämällä kynttilän teen vain pimeän näkyväksi. Pimeän maan kirkko kuuluisi piirtää pimeässä ja rakentaa pimeällä, mutta kirkosta tulee vaalea niin kuin koko kaupungista, jonka on määrä syrjäyttää pimeys. Nähtäväksi jää."

 

 

torstai 23. marraskuuta 2017

Paljaat puut










































Kuljin hiljaisen maan laitamilla, vierellä virtasi joki. Ympärillä paljaat puut ja hitaasti leijuva hentoinen lumi, siinä kauneus korkeimmillaan. Tuntui hetken verran talvelta.






sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Vapaana valoisaan aikaan


































Perjantaina olin viimein vapaana valoisaan aikaan. Tunti tuulessa, kaislikoissa ja valoisan alla näköjään riittää vapauttamaan lastit harteilta ja kuonat ajatuksista. Siirtymäriitti arjesta vapauteen, sellaisen pitäisi olla jokaviikkoinen rutiini. 

Oli myös teatteria. Paikallisessa menee vallan huikea musikaali Jekyll & Hyde, oi mahdoton miten hieno kokonaisuus! Piti kyllä tiukassa otteessa kaiken aikaa, näyttelijätyö oli ihailtavaa ja musiikki toimi upeasti. Peter Nyberg veti pääroolin todella taidokkaasti, hengästyttää vieläkin! Suosittelen lämpimästi, vielä ennätät katsomaan. Ole kuitenkin nopea, osa näytöksistä on jo loppuunmyyty. 

Olen myös nauttinut musiikista, neulonut sekä pakoillut vettä ja räntää sohvan nurkassa. Kaikkea hyvää ja tarpeellista on siis ollut, alan olla valmis muutamaan lisävapaapäivään arjestani. Niiden aikana tehdäänkin sitten ihan toisia töitä.